Iisalmelainen Kirjailija Aarno Kellberg on palkittu Suomen Maakuntakirjailijoiden Maakuntakirjailijat-mitalilla. Se myönnettiin hänelle arvokkaasta ja ihmisläheisestä ja alueellisen kirjallisuuden arvoa korostaneesta toiminnasta erityisesti Pohjois-Savossa, jonka elämää, kulttuuria ja kirjallisuutta hän on tuonut tunnetuksi koko maassa. Hän on myös kehittänyt ja tehnyt tunnetuksi Suomen Maakuntakirjailijat ry:tä, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1992 - -94. Mitali luovutettiin Kellbergille Kirjava nauru –kirjallisuustapahtumassa Iisalmessa pyhäinpäivänä.

Maakuntakirjailijoiden puolesta muistamme Kellbergin vahvan panoksen yhdistyksessämme. Hän oli tunnustettu puheenjohtaja vuosina 1992-94, ja puheenjohtajakauden päätyttyä häntä muistettiin Maakuntakirjailijoiden ansiomitalilla – eli Kellbergille vastaava kiitososoitus tulee jo toistamiseen. Paitsi puheenjohtajana Kellberg on monin tavoin vaikuttanut Maakuntakirjailijoiden kehitykseen ja työhön ja merkitsevältä osaltaan osoittanut yhdistyksen tarpeellisuuden erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevan, maakunnallisen ja paikallisen kirjallisuuden ja kirjoittamisen puolestapuhujana.

Tietysti erityisesti omalla tuotannollaan, mutta Maakuntakirjailijoiden lisäksi monissa muissa tehtävissä Kellberg on ollut näkyvä hahmo, Hän on todella paikallaan ”Ilima aekojaa Iisalamesta” – eli siellä missä puhutaan iisalmelaisesta kulttuurista, Kellberg kyllä muistetaan mainita.

Hän on Juhani Aho –päivien isähahmo, ollut Ylä-Savon kirjallinen yhdistys Panun puheenjohtaja, mukana Juhani Ahon seuran johtokunnassa sekä läänintaiteilijana Kuopion läänissä. Hän on peruskoulutukseltaan kansakoulunopettaja ja sai Valtion nuortenkirjapalkinnon 1976. Minna-patsas hänelle ojennettiin 1981, Piällysmies- ja Aho-päivien Köyhien nauris tunnustuksella hänet palkittiin 80-luvulla, samoin OAJ:n kultaisella ansiomitalilla. Pohjois-Savon liiton kunniakirjan maakunnan maineteosta hän sai 2003. Kotiseutuneuvoksen arvo Kellebrgille myönnettiin 2006.